HYVÄ RUOKA - HYVINVOINNIN PERUSTA:
Elokuussa 2007 perustin toiminimen Puvepapan kennel. Toimialaan kuuluu koiranruokien ja -tarvikkeiden maahantuonti ja myynti. Myös trimmaus (lähinnä bouvierit) ja koulutus kuuluvat erityistaitoihini.
Olen myös Ikaalisten kennelpakasteen jälleenmyyjä Valkeakoskella. Myös Frank's Pro Gold -ruokia saa tilata minulta.
Kennelpakasteet ovat tuorepakattuja liha- ja kalatuotteita, joista koirat ja kissat pitävät aivan sellaisenaan tai kotiruokaan sekoitettuna.
Kaikki tuotteet ovat puhdasta luonnollista ruokaa. Ne eivät sisällä säilöntä- tai muita lisäaineita, eikä niihin ole lisätty vitamiineja. Siksi ne ovat aina turvallinen ja terveellinen valinta sekä nopeakasvuisille suurroduille että pienillekin lemmikeille.
Kennelpakaste käyttää tuotteisiinsa vain eläinlääkärin tarkastuksessa puhtaiksi todetuista ruhoista saatuja eläinkunnan raaka-aineita. Kylmäkuljetukset tehtaalle tapahtuvat yhtä nopeasti, tarkasti ja hygieenisesti kuin lihakauppatoimitukset. Tämän on Kennelpakaste tinkimättömästi varmistanut tehdyillä sopimuksilla.
Koulutuspuolella annan toko-opastusta vasta-alkajille sekä neuvon näyttelyyn meneviä. Koulutusohjaajakurssi on suoritettu v. 2002 ja uusittu uudelleen v. 2007.
Ota yhteyttä ja kysy lisää!
Soita 040 -5843 612 tai lähetä meiliä puvepapan@gmail.com
OLEN MYÖS VIP EDUSTAJASI VALKEAKOSKELLA KTS. LISÄÄ VIPSTORE
